Nopsalaina

Nopsalainan omistaa BigBank AS:n Suomen sivuliike. Sivuliikkeen pääkonttori sijaitsee Helsingissä, joten tarvittaessa laina-asioista voi käydä keskustelemassa vaikka paikan päällä. Kaikki Nopsalainan luotot voi kuitenkin hakea nopeasti netistä.

Nopsalaina myöntää lainaa 1500 – 15 000 euroa, joten isommatkin rahapulmat ratkeavat Nopsalainan kulutusluotolla.

Lainapäätös vartissa

Nopsalainan lainaa voivat hakea kaikki vähintään 22-vuotiaat luottokelpoiset Suomen kansalaiset tai vakituisesti Suomessa asuvat henkilöt, joilla on voimassa oleva oleskelulupa maassa. Hakijalta edellytetään vähintään 1200 euron nettotuloja lainahakemusta edeltäviltä kuukausilta. Jotta tulot voidaan tarkistaa, hakijan tulee lainahakemuksen yhteydessä toimittaa palkkatodistus tai tiliote, josta käyvät ilmi viimeisen kolmen kuukauden tulot.

Lainaa voi halutessaan hakea yhteisvastuullisesti esimerkiksi avio- tai avopuolison kanssa. 1500 – 6000 euron lainat saa kuitenkin ilman takaajaa. Jos asiakas haluaa yli 6000 euron lainan, on lainalle oltava takaaja tai yhteisvastuullinen hakija.

Nopsalaina lupaa tehdä alustavan luottopäätöksen jopa 15 minuutin kuluessa lainahakemuksen vastaanottamisesta. Hakemuksen täytät vaivattomasti esimerkiksi Nopsalainan verkkosivuilla. Nopsalaina suosittelee, että asiakas varautuu lähettämään tiliotteen tai palkkatodistuksen jo lainahakemuksen täyttämisen yhteydessä, sillä se nopeuttaa lainan myöntämistä. Hakemuksen lähettämisen jälkeen Nopsalainan laina-asiantuntija ottaa hakijaan yhteyttä.

Myönnettävän lainan määrä riippuu hakijan käytettävissä olevista tuloista. Nopsalaina pyrkii kuitenkin ottamaan hakijoiden toiveet huomioon.

Kun Nopsalaina on myöntänyt luoton, on vielä allekirjoitettava lainasopimus. Se sujuu nopeasti sähköisen allekirjoituksen avulla. Sähköistä allekirjoittamista varte asiakas tarvitsee verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen. Nopsalaina voi lähettää lainasopimuksen allekirjoitettavaksi myös lähimpään postiin.

Valitse sopiva maksuaika

Voit itse päättää Nopsalaina-luotollesi sopivimman maksuajan kuukauden tarkkuudella. Lyhin tarjolla oleva maksuaika on kuusi kuukautta ja pisin 72 kuukautta eli kuusi vuotta. Maksuaika vaikuttaa kuukausittaisen takaisinmaksuerän kokoon ja lainan kokonaiskuluihin. Edullisinta on maksaa laina takaisin nopeasti, mutta jos haluat maksaa lainan pienissä takaisinmaksuerissä, pitempi maksuaika on kätevä.

Kulutusluotosta peritään korkoa alkaen 9% vuodessa. Lisäksi maksetaan kuukausittainen tilinhoitomaksu (8 euroa) sekä sopimuspalkkio. Sopimuspalkkio on 95 euroa alle 2500 euron lainoille, 145 euroa 2501 – 4000 euron lainoille ja 195 euroa yli 4000 euron lainoille.

Nopsalainan verkkosivuilla on ilmoitettu eri lainasummien keskimääräiset kuukausierät eri maksuajoilla. Esimerkiksi 2000 euron lainaa maksetaan vuoden maksuajalla takaisin 12 x 205 euroa eli yhteensä 2460 euroa.

Nopsalainan hakemista voi harkita myös aikaisempien luottojen yhdistämistä varten. Isomalla luotolla voi maksaa takaisin pienet pikavipit, mikä usein pienentää lainanhoitokustannuksia.

Nopsalainan asiakkailla on mahdollisuus hakea laina-aikanaan vielä lisälainaa, jos sellaiselle on tarvetta. Lisälainan minimisumma on 500 euroa.

Lisää lainapalveluita

  • CashbuddyCashbuddy Cashbuddy tarjoaa nopeaa apua akuuttiin rahapulaan. Voit hakea lainaa 1000 - 3000 euron verran ja maksun voi suorittaa takaisin pienissä kuukausierissä.
  • CredigoCredigo Credigo antaa rahaa lainaksi luotettavasti ja nopeasti. Tarjolla on rahalainaa 100 - 2500 euron verran. Tarvitsetpa sitten pienen tai vähän suuremman lainan, saat sen varmasti edullisesti […]
  • LHVLHV LHV pankilta saat 1000-6000 euron suuruiset kulutusluotot 12-36 kuukauden takaisinmaksuajalla. Tutustu LHV-pankkiin ja täytä hakemus netissä samantien!
  • RahapalveluRahapalvelu Joko olet tutustunut uuteen kulutusluottoja myöntävään palveluun, joka on nimeltään Rahapalvelu? Rahapalvelusta saat helposti ja nopeasti käyttöösi jopa 4 000 euron lainan, ilman että […]
  • Bank NorwegianBank Norwegian Bank Norwegianilta saat nopeasti lainaa jopa 50 000 euroa. Luotoss on edulliset kulut ja pitkä maksuaika, tee hakemus heti!
  • BigbankBigbank Bigbankilta saa edullisesti rahaa lainaksi 2000 - 20 000 euroa pitkällä 10 vuoden maksuajalla.